Kolme päivää mielenkiintoista opetuksellista ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa…

Suomen saaristo on yksi kotimaan kauniimpia nähtävyyksiä. Yli 100 vuoden ajan yleisöltä suljettuna ollut Örön linnakesaari pitää sisällään mielenkiintoista sotahistoriaa. Tämä Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva saari on ollut tärkeä osa suomalaista rannikkopuolustusta ja tämä näkyy saarella edelleen. Nähtävillä on kaksi järeää 12 tuuman Obuhov-tykkiä, jotka ovat harvinaisia jopa maailmanlaajuisesti. Saaren luonto on hyvin poikkeavaa ja saarelta löytyykin useita harvinaisia rantakasveja ja uhanalaisia perhoslajeja sekä muuttolintuaikaan bongattavana on myös harvinaisia lintuja. Kohteena Örö onkin hyvin monipuolinen.

Rosalan Viikinkikeskuksessa vie matkailijansa aikamatkalle viikinkiaikaan kuullen tarinoita ja historiaa sekä tutustumalla heidän tapoihinsa mm. pukeutumalla viikinkiaikaisiin vaatteisiin. Seikkailemalla viikinkikylässä ja tutustumalla viikinkien merenkulkuun saat aidon kuvan viikinkien elämästä. Mallikaivauksella matkailijalla on mahdollisuus tutustua arkeologisten kaivausten toimintaan, joiden pohjalta Rosalan Viikinkikeskuskin on perustettu, sekä mahdollisuus kokeilla metallinpaljastinta.

Katso ohjelmaehdotuksemme:

LEIRIKOULU SAARISTOSSA – ÖRÖN LINNAKESAARI & ROSALAN VIIKINKIKESKUS, 3 pv

 

Päivä 1

Lähtö koululta. Bussikuljetus ryhmän toivomasta lähtöpaikasta PK-seudulta.

Saapuminen Kasnäsin satamaan

Merimatka Kasnäsistä Örön linnakesaarelle, laivamatkan kesto noin 1 tunti. Majoittuminen ryhmän valinnan mukaan joko Kasarmihotelliin tai hostelli majoitukseen.

Lounas

Opastettu tutustuminen Örön linnakesaaren sotahistoriaan sekä monipuoliseen luontoon.

Vapaata aikaa tai ohjelmaa ryhmän toiveiden mukaisesti.

Päivällinen

Rantasaunavuorot ja mahdollisuus uintiin meressä

 

Päivä 2

Aamiainen

Lähtö päiväretkelle Rosalan saarelle, merimatka Öröstä Rosalaan, laivamatkan kesto noin 1 tunti.

Opastettu tutustuminen Rosalan Viikinkikeskukseen. Seikkailua viikinkikylässä viikingeiksi pukeutuneina sekä tutustumista viikinkien aseisiin. Lounas viikinkien tapaan päreeltä. Tutustumista viikinkilaiva Alvildaan ja hautalaiva Hoglandiin kuullen viikinkien merenkulusta. Argeologisten kaivausten toimintaan tutustumista oppaan johdolla.

Paluu laivalla takaisin Örön saarelle

Päivällinen

Rantasaunavuorot ja mahdollisuus uintiin meressä

 

Päivä 3

Aamiainen

Merimatka Örön linnakesaarelta takaisin Kemiönsaarelle Kasnäsin satamaan

Bussi odottaa ryhmää satamassa, lähtö paluumatkalle

Lisähintaan mahdollisuus opastetulle kiertoajelulle Kemiönsaarella ja tutustumista alueen nähtävyyksiin

 

Hinta 30 hengen ryhmälle: alk. 347 € / oppilas sisältäen bussikuljetukset, merimatkat Kemiönsaari – Örö – Kemiönsaari sekä Örö – Rosala – Örö, 2 x lounas, 2 x illallinen/päivällinen, opastetun tutustumisen Örön linnakesaaren historiaan ja luontoon, majoituksen Örössä hostellissa aamiaisella, rantasaunavuorot molempina iltoina, opastetun tutustumisen Rosalan Viikinkikeskukseen sekä kouluryhmille suunnatun opastetun päiväohjelman viikinkien jalanjäljillä sekä vastuullisen matkanjärjestäjän palvelut.

 

 

Leirikoulu saaristossa – Örön linnakesaari ja Rosalan Viikinkikeskus

alk. 347 € / oppilas (alle 12 vuotiaat), kun lähtijöitä on vähintään 30 henkeä sisältäen

– Bussikuljetukset PK-seutu – Saaristo Hyvinkään Liikenne Oy:n uusiutuvalla polttoaineella kulkevalla bussilla

– Merimatkat Kasnäs – Örö – Kasnas

– Majoituksen neljän hengen hostellihuoneissa Örön saarella aamiaisella

– 3 x ruokailun

– Opastetun tutustumisen Örön linnakesaaren historiaan ja luontoon

– Rantasaunavuorot kahtena iltana

– Päiväretken Rosalan Viikinkikeskukseen sisältäen merimatkat, pääsymaksun ja lyhyen opastuksen, Päivä viikinkinä -ohjelman, Merenkulkuohjelman sekä Argeologisen koekaivaus -ohjelman

-Ruokailu viikinkien tapaan päreeltä

Toteutamme ammattitaidolla juuri Teille sopivan paketin. Ottakaa yhteyttä matka-asiantuntijaamme ja kertokaa toiveenne.

Sähköpostilla: toimisto@uudenmaanseuramatkat.fi

Puhelimitse: 019-427 4700 (tarkista asiakaspalveluaikamme)